Logistiikka-messut

Patoutunut ihmistapaamisten tarve kärjessä, yhdessä kiinnostuksen äärellä

Tiedote  15.09.2022

Elintarviketeollisuus- ja logistiikka-alan ammattilaiset ottivat täyden ilon irti aidoista kohtaamisista kahden päivän ajan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, kun Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messut järjestettiin 14.–15.9. osana työelämän superpäiviä. Kahden päivän aikana tapahtumassa vieraili yhteensä 3445 kävijää. Kaksikon kyljessä ammattilaisuuden alat täydentyivät kolmen päivän ajan EuroSafety- ja Työhyvinvointi-messuilla, jotka alkoivat jo tiistaina. Neljän tapahtuman kokonaiskävijämäärä oli 7836. Yksi rekisteröityminen takasi kävijöille pääsyn kaikkiin tapahtumiin.

Messuhalleista huokui innostuneisuus ja ilo nähdä tuttuja kasvoja sekä samalla solmia uusia kumppanuuksia yhteisten mielenkiinnonkohteiden äärellä. Sisälogistiikan ratkaisuja, logistiikan varastoautomaation laitteita ja trukkeja myyvän Still Finlandin maajohtaja Pekka Vaisto kuvaili messupäivien olleen ennalta-arvaamattoman kiireisiä.

− Olemme olleet todella tyytyväisiä, jopa hieman ruuhkautuneet kaikesta osastollamme käyneestä kuhinasta. Asetimme tavoitteiksi kasvattaa yrityksemme bränditunnettuutta ja kerätä konkreettisia asiakaskontakteja. Onnistuimme molemmissa tavoitteissa erinomaisesti. Messuilla työskennelleet myyjämme olivat motivoituneita ja iloisia onnistuneista työpäivistä.

Elintarviketeollisuuden näytteilleasettajan, alan pakkausratkaisuihin keskittyvän Finnvacumin osastolta huokui myös tyytyväisyys.

− Vaikka yhteydenpito onnistuu myös digitaalisesti, ei asiakkaiden henkilökohtaisia tapaamisia voita mikään. Yhteinen halli ja ajankohta Logistiikka-messujen kanssa toi lisää kiinnostuneita kävijöitä myös meille, sanoi Finnvacumin toimitusjohtaja Christer Weckström.

Ammattimessuilla paikkansa kriisien keskelläkin

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi Logistiikka-messuilla Sisälogistiikan Innovaatio -palkinnolla Broman Group Oy:n. Palkinnon vastaanottivat toimitusketjujohtaja Petri Nietula ja logistiikan kehityspäällikkö Jussi Peltola. Tuomaristo arvosti päätöksessään koko Broman Group -konsernin merkittäviä sisälogistiikan kehitysharppauksia. LOGY ry:n palvelupäällikkö Mirka Airas toisti mukana olleiden näytteilleasettajien sanomaa ja kertoi aistineensa aidon innostuksen myös jäsenyritysten keskuudessa.

Logistiikka-messujen ohjelmakattaus rakentui logistiikan automaation, ruuan verkkokaupan logististen ratkaisujen ja teollisuuden sisälogistiikan innovaatioiden ympärille.

Elintarviketeollisuus-messujen ohjelmassa puhututti muun muassa vastuullisuus ja alaa horjuttava energian ja raaka-aineiden hintojen nousu. Kustannuksia ruotivaan paneelikeskusteluun osallistunut Linkosuon Leipomo Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Karlssonin mukaan messupäivissä väreili patoutunutta ihmistapaamisten tarvetta.

− Ennen ammattimessuille tultiin katsomaan uusimpia laitteita, nyt ihmiskontaktit ovat nostaneet päätään. Alan kriisitilanne pakottaa muuttumaan ja hakemaan uusia ratkaisuja. Tekniset ammattiasiat on helppo hoitaa verkon välityksellä. Jotta päästään siihen vaiheeseen, on messuilla tärkeä rooli myös tulevaisuudessa.

Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messut järjestetään seuraavan kerran 11.–12.9.2024.

LISÄTIEDOT: www.elintarviketeollisuus.fi, www.logistiikkamessut.fi

Twitter: @ElintarvikeLogi

LinkedIn: Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messut #Elintarviketeollisuus, #Logistiikka

Tampereen Messut -konserni, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Heli Lempinen, projektipäällikkö, Elintarviketeollisuus ja Logistiikka, p. 040 667 1702
Nette Kivimäki, viestinnän asiantuntija, p. 0400 448455