Logistiikka-messut

Muutos, mieli, varautuminen ja vuorovaikutus – miten alallasi voidaan?

Tiedote  13.09.2022

Tänään starttaava työelämän superviikko tarjoaa sukelluksen ajankohtaisten asioiden, uusimpien ratkaisujen ja odotettujen kohtaamisten syvyyksiin. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen hallit täyttävät 13.–15. syyskuuta kansainvälinen turvallisuusalan tapahtuma, Pohjoismaiden laajimmat henkilönsuojainalan messut EuroSafety ja työkyvyn ja työhyvinvoinnin Työhyvinvointi sekä 14.–15. syyskuuta kansainvälinen messutapahtuma elintarviketeollisuuden ammattilaisille Elintarviketeollisuus ja sisälogistiikan ammattimessut Logistiikka.

Työelämä on murroksessa. Tulevaisuuden työ uudistuu aina yksilötasolta globaaleihin toimiin. Tämä vaatii uudenlaisia ratkaisuja, palveluja sekä varautumista, mutta myös uutta ajattelua, joustavuutta ja näkökulmia.

– Aivan mahtavaa, että saamme kokoontua yhteen messujen tiimoilta pitkän tauon jälkeen! Nyt jos koskaan kaivataan yhteistä keskustelua työstä ja työn tekemisen tulevaisuudesta. Hybridityö osaltaan haastaa johtamisen ja työssäjaksamisen. Palautuminen ja mielen hyvinvoinnin tukeminen ovat taitoja, joita meidän jokaisen on hyvä harjoitella, jotta opit ovat aidosti käytössä alati muuttuvan työelämän arjessa. Myös osaamisen ylläpito ja kehittäminen korostuvat tulevaisuudessa, kun kilpailu työvoimasta kovenee. Meillä messuilla on tarjolla ratkaisuja muun muassa oppimiseen virtuaalitodellisuudessa ja verkostoissa. Yhdellä rekisteröitymisellä nappaa parhaat palat jokaiselta messuilta ja tutustuu eri alan toimijoihin livenä. Ja kyllähän messunelikon ohjelmat ovat huimat ja korkeatasoiset, monipuolisten näyttelyosastojen lisäksi. Innostuneella mielellä odotan messuja ja asiakaskohtaamisia! Kiva tavata vanhoja tuttuja pitkästä aikaa ja tutustua uusiin ihmisiin, iloitsee johtaja Marja Tuomainen Työterveyslaitokselta.

Muutoksiin varautumista, mielentaitoja ja moninaisuuden arvostamista

EuroSafetyssa, kuten maailmassa laajemminkin, puhuttaa tänä vuonna erityisesti muutoksiin varautuminen. Kriisin hetkellä on osattava toimia ja asioihin on valmistauduttava myös varasuunnitelmin. Kohtaamisten ja keskustelujen lisäksi turvallisuusalan ykköstapahtuma tarjoaa ajankohtaisimmat ratkaisut, tuotteet ja palvelut sekä upean ohjelman. EuroSafety järjestetään yhteistyössä STYL – Suomen Työturvallisuuden Liitto ry:n kanssa. Olennaisena osana jatkuvaa muutosta isoon rooliin ovat nousseet mielentaidot. Työhyvinvointi paneutuu vuorovaikutukseen, resilienssiin ja erilaisuuteemme ihmisinä – sitä arvostaen, ehdottomana vahvuutena. Ihmisen mieli johdattaa tekemistä ja asioihin suhtautumista. Mielen hyvinvointiin panostaminen näkyy yhä useammassa työn osa-alueessa ja kaikilla aloilla. Työhyvinvoinnin huippuohjelma kattaa muun muassa päivittäin vaihtuvan ajankohtaisseminaarin, isäntinään tapahtuman pääyhteistyökumppanit Työterveyslaitos, Rastor-instituutti, Työeläkeyhtiö Elo ja vakuutusyhtiö Fennia. Keskiviikon seminaarista vastaa Fennian ja Elon lisäksi Pihlajalinna.

Horjuntaa energiakriisin keskellä ja mukautumista muuttuviin ympäristöihin

Elintarviketeollisuus-messut keskittyy ohjelmassaan alaa horjuttavan energiakriisin taklaamiseen ja raaka-aineiden hinnan nousuihin. Kuinka toimintaympäristön muutokset näkyvät kuluttajien käyttäytymisessä? Aiheeseen pureutuu myös messutorstain mielenkiintoinen paneelikeskustelu, missä pohditaan ratkaisuja kustannuskriisin saatavuuden pätkiessä. Vastuullisuus puhututtaa pakkaussuunnittelun ratkaisuissa ja ruokainnovaatioissa. Logistiikka-messujen puheenaiheiksi nousevat logistiikan automatisoidut järjestelmät ja teollisuuden sisälogistiikan kasvavat vaatimukset. Millainen rooli verkkokaupalla on tulevaisuuden logistiikkakentällä? Keskiviikkona LOGY ry palkitsee vuoden sisälogistiikan innovaatiopalkinnon saajan.

Median akkreditoituminen avoinna koko tapahtuma-ajan

Työelämän superviikon akkreditoituminen on avoinna. Yhdellä akkreditoinnilla on mahdollisuus osallistua jokaiseen yhtäaikaiseen tapahtumaan; 13.–15.9. EuroSafety eurosafety.fi/fi/messuinfo/medialle/ ja Työhyvinvointi tyohyvinvointimessut.fi/fi/messuinfo/medialle/ sekä 14.–15.9. Elintarviketeollisuus elintarviketeollisuus.fi/fi/messuinfo/medialle/ ja Logistiikka logistiikkamessut.fi/fi/messuinfo/medialle/. Haastattelu- ja tapaamispyynnöissä tapahtumakokonaisuuden viestintä auttaa teitä ilolla.

LISÄTIEDOT: eurosafety.fi #eurosafety #safeandsound tyohyvinvointimessut.fi/fi/ #työhyvinvointi #ihmisellistätyöelämää elintarviketeollisuus.fi/fi/ #elintarviketeollisuus ja logistiikkamessut.fi/fi/ #logistiikka
Tampereen Messut -konserni, tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi

EuroSafety ja Työhyvinvointi
Jani Maja, myyntijohtaja, projektipäällikkö, p. 050 356 1325
Sirkka Laine, viestinnän asiantuntija, p. 040 612 9081
Elintarviketeollisuus ja Logistiikka
Heli Lempinen, projektipäällikkö, p 040 667 1702
Nette Kivimäki, viestinnän asiantuntija, p. 0400 448 455